DALLAPÈ on suomalaisen musiikin elävää historiaa
Euroopan pitkäikäisin viihdeorkesteri Dallapé on täyttänyt kunnioitettavat 100 vuotta. Vuonna 1925 perustettu Dallapé on tehnyt lukemattomasta määrästä suomalaisten lauluntekijöiden kappaleita ikivihreitä ja tuonut omien aikojensa kansainväliset huippuhitit kotimaisen yleisön kuultaviksi.
Suomalaisen orkesteriviihteen suurnimet Bruno Laakosta Georg Malmsténiin ja Kauko Käyhköstä Rauno Lehtiseen ovat olleet Dallapén kantavia voimia, puhumattakaan Olavi Virrasta, joka toimi orkesterin kitaristina ja laulusolistina.
Vuonna 2010 orkesterin johtoon ja laulusolistiksi astui Juha Hostikka, joka on palauttanut Dallapé-orkesterin sen 1930-luvun loistoon. Huolella tehdyt viihdeorkesterisovitukset ja svengaava soitto kuuluvat Dallapén tavaramerkkeihin. Konsertissa kuullaankin ikivihreitä suosikkeja kuten Ikkunaprinsessa, Angelique, Muistan sua Elaine, Äänisen aallot seka Jälleen soittaa Dallapé. Huippuunsa viritetty 11-henkinen orkesteri tarjoilee konsertissa rakastettuja iskelmäsävelmiä orkesterin koko taipaleen varrelta.
Dallapén juhlavuonna orkesteri sai erityisen kunnian esiintyä Tasavallan presidentille Kesärannassa.
Luvassa on taatusti ikimuistoinen ystävänpäivän ilta svengaavan ja nostalgisen musiikin parissa!
DALLAPÈ
Juha Hostikka laulu
Anssi Nykänen rummut
Harri Rantanen basso
Varre Vartiainen kitara
Niko Kumpuvaara harmonikka
Mauri Saarikoski viulu
Arttu Takalo ksylofoni, vibrafoni
Petri Puolitaival alttosaksofoni, huilu
Heikki Pohto tenorisaksofoni
Tero Lindberg trumpetti
Antti Rissanen pasuuna
Liput/Biljetter
Peruslippu 38 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 36 €
Hillakortilla 35 €
LIPUT:
https://www.lippu.fi/event/xxviii-kokkolan-talviharmonikka-2026-musiikkikeskus-snellman-20714633/
(Hintoihin lisätään lippu.fi palvelumaksu 4.10 € +
tilausmaksu alk. 1,50 / tilaus)